Hakemalla haemme asioita, joita pentu pelkäisi, jotta saataisiin asiat esille ja se olemaan pelkäämättä, nyt kun se vielä helposti tottuu uusiin asioihin.
Käytiin raunioradalla seikkailemassa. Putkia, tiiliä, peltiä, kaikenlaisia möykkyjä, korkeita paikkoja kiipeilytelineessä - mikään näistä ei saanut esille mitään, mihin pitäisi puuttua. Kiipeilyteline oli aavistuksen epämukava, koska pennun takajalkojen hahmotus on mitä on, ja takajalka lipsahti. Siitäkin selvittiin nopeasti.
Riippusilta joka heilui ja jossa hahmotti olevansa korkealla - ohjaajaa hirvitti, koiraa ei... Se työnsi päänsä kaiteen välistä ja nuuskutteli ilmaa. Onneksi siitä mahtui vain pää, muuten ohjaajaa olisi hirvittänyt vieläkin enemmän.
Yllätys ilmeni kotona. Lapsilla on kauko-ohjattava auto. Elli säikähti, oikein kunnolla. Hyppäsi ilmaan, räsähti pari kertaa niskavillat pystyssä ja ampui kiinni... Perhe katsoi vieressä, että oh hoh. Meillä kun on totuttu koiraan joka tekee paljon suuremman väistöliikkeen ja menee sitten katsomaan valmiina tekemään uusi väistöliike, mutta jolle ei tulis mieleenkään mennä kiinni. Nopesti reaktio meni ohi ja sen jälkeen portin taakse (leikkirauhan turvaamiseksi) siirretyn auton äänestä ei välitetty. Terävä kaveri. Jossain määrin ei-toivottu ominaisuus meillä tuo terävyys, mutta ompahan nyt tiedossa, niin osaamme toimia sen mukaisesti.
Mutta kyllä ohjaaja nauttii tuosta keskittymiskyvystä. Kun asioita pitää korkeintaan jäädä taivastelemaan. Kun ohjaat pennun maahan ja yrität siitä saada huokuteltua istumaan, mutta pentu vaan makaa ja koittaa saisiko namin silmiin katsomalla. Jälleen kerran, kun on totuttu siihen, että pentukoira säätää ja sählää ja joudut oleman tosinopee, että saat sen palkattua juuri oikeaan aikaan, koska se ehtii tehdää kymmenen asiaa palkattavan asian ja palkan välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö jotain ajatuksia? Kommentoitavaa?